PIEKSÄMÄEN BRIDGEKERHO
r.y.
Pieksämäen Bridgekerho on
perustettu 1955 ja alkuajoista lähtien se on
toiminut säännöllisesti kerran viikossa bridgeä pelaavien tapaamispaikkana
viikkokilpailujen merkeissä. Peli-iltoja on siten kertynyt jo n. 2000 ja kerho onkin yksi aktiivisimmista Pieksämäellä
toimivista harrastekerhoista. Jäseniä
Pieksämäen Bridgekerholla on n.30, joista osa
asuu muuallakin, mutta he osallistuvat kilpailutoimintaan kuitenkin
aktiivisesti mahdollisuuksiensa mukaan. Seuran peli-illoissa käy myös ei
jäseniä sekä pelaajia naapurikunnista ja -kaupungeista kuten Suonenjoelta ja
Varkaudesta.
Uusia pelaajia on saatu
mukaan viime vuosina sangen nihkeästi, vaikka alkeiskursseja on järjestetty
noin. joka toinen vuosi. Uusia kursseja pyritään kuitenkin järjestämään
jatkossakin; seuraava todennäköisesti vuoden 2002 alussa.
Seura on saanut menestystä
viime aikoina myös SM-tasolla. Junioriasarjassa vuoteen 2002 (alle 25v.)
pelannut Tatu Heikkinen on kahminut mitaleita
niin SM-tasolla kuin PM-kisoissakin ja hän on edustanut Suomea myös juniorien
EM-, sekä MM-kisoissakin viime vuosina. Seuralle on tullut menestystä
SM-tasolla myös senioriluokassa sekä syksyllä 2002 avoimen luokan
SM-parikisoissa Olli Perkiön ja Osmo Parviaisen tuoman pronssin myötä.
Nykyään seuran
pelipaikkana toimii rav. SavonSolmun kokoussali tiistaisin klo 18.00 ja
Suonenjoen BK pelaa viikkokilpailunsa myös
samassa paikassa torstaisin klo 18.00 paitsi kuukauden ensimmäinen torstai, jolloin
pelataan Suonenjoella. Seura järjestää myös kansallisen kilpailuviikonloppunsa
helmikuussa sekä piirinmestaruuskisoja noin joka kolmas vuosi.
Johdatus bridgeen: http://personal.eunet.fi/pp/lneimo/korpela1.htm#Top